Nukketeatteria
lapsille
ja aikuisille Nukketeatterikoulutusta |
![]() |
Prinsessa Kaihomieli Prinsessa oli iloinen ja nauravainen lapsi ja koko hovin lemmikki. Nuoreksi neidoksi vartuttuaan prinsessa muuttui. Kuningas ja kuningatar huolestuvat, kun tytär viihtyy yhä enemmän yksin linnan puutarhassa. Hän tuijottaa iltaisin kuuta ja juttelee liljankukille, hymyilee harvemmin, eikä iloinen nauru kaiu enää linnan käytävillä.Kuningas kutsuu koolle valtakunnan parhaimmat parantajat ja viihdyttäjät, mutta mikään ei näytä tepsivän. Mestarivelhon taika sotkee tilannetta vain entistä enemmän. Mutta eräänä yönä kuun ollessa melkein täysi ja liljankukkien hohtaessa valkoista valoaan, linnan kartanoa lähestyi ratsu… prinssi… Näytelmä on herkkä ja kaunis prinsessan kasvutarina. Kuninkaallinen väki on visualisoitu isoiksi pahvihahmoiksi ja asut ovat kuin leikattu vanhoista paperinukkekirjoista. Prinsessa Kaihomielen neidonpuku ei aluksi istu, mutta lopulta se sopii hänelle täydellisesti. Hurttia huumoria näytelmään tuovat linnaan kutsutut vieraat. Keskeinen teema on ikiaikainen kaipuu persoonan ja sielun eheytymiseen. Tarinassa pohditaan myös kuinka suhtautua erilaisuuteen. Kirjoitus, ohjaus, esitys ja lavastus: Ilona Lehtoranta Nuket: Piitu Nykopp Sopii: yli 3-vuotiaille Esitystila: 3 m x 3 m Pystytys: n. 1 h Purku: n. 30 min Hinta: 350 € Yhteystiedot: Ilona Lehtoranta p. 040-825 4448 ilona.lehtoranta(at)teattericapelle.fi |